sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Ravitsemusterapeutin vinkeillä parempi arki

Kuinka moni uskaltaa myöntää, että joulun jälkeen on vaatinut jokseenkin jonkinlaista armotonta itsehillintää päästäkseen ruotuun syömisen kanssa? Niin meilläkin! Mutta me päätimme yhteistuumin, että koska se on niin vaikeaa, otetaan ammattilainen apuun ja päätimme kääntyä ravitsemusterapeutin puoleen. Miksi näin? Koimme, että saamme vinkkejä vähän enemmänkin.


Siispä suunnaksi netti ja siitä alkoi ensin ihmettely, että mitä ravitsemusterapeutti yleensä ottaen tekee ja onko se juuri sitä, mitä me tarvitsemme. Aika nopeasti kävi selailujen jälkeen selville, että tässä on se, mistä me aloitamme. Ensimmäinen tapaaminen oli mielenkiintoista tutustumista, mutta saimme hyviä neuvoja jopa siihen, että emme jatkossa enää ole ongelmissa joulun jälkeen.


Meillä kummallekin räätälöitiin dieetti ja minusta se oli varsin järkevää, koska olemme sentään kooltamme erilaiset ja siksi myös dieetin tavoitteet eivät olleet samat. Nyt on pari viikkoa noudatettu tiiviisti ravitsemusterapeutin ohjeita ja täytyy myöntää, että tuntuu todella hyvältä. Aiotko tehdä saman?




tiistai 7. helmikuuta 2023

Houkutteleva lemmikkikauppa netissä

Voihan kissan viikset! Seikkailin netissä enkä siis käytännössä etsinyt mitään vaan kulutin mukamas turhaa aikaa ja päädyin monien mutkien kautta lemmikkikaupan sivulle. Siellä on siis myynnissä lemmikeille tarkoitettuja tuotteita, ei itse elämiä. Nimi sai jotenkin minutkin ensin ymmärtämään, että myynnissä olisi eläimiä!

Mutta katselin tuotenimiä ja ne todella kuulosti herkulliselta, sillä lemmikkikauppa netissä oli laittanut tarjolle herkkuja kissoille ja koirille. Voikohan kissa edes vastustaa ateriaa, joka on gourmet'ta? Jos minä olisin kissa, tuskin pystyisin! Entä Perfect Fit? Sehän kuulostaa siltä, että kollipoika on aloittanut treenaamisen kevään koitoksia varten.

Tilaus tuli tehtyä ja markettiruuat saavat väistyä hetkeksi. Sen verran erilaista herkkua on nyt tarjolla. Tosin pitää muistaa aloittaa uudella ruualla ruokkiminen vähitellen, että kissan tottuu siihen. Olen silti todella innoissani uudesta aluevaltauksestani ja siitä, että saatoin vihdoin lukea, mitä ruoka sisältää. Lisäksi sivuston blogeista löytyi arvokasta tietoa. Joten kiinnostaisiko sinuakin? Mitä, jos käyt kurkkaamassa!



maanantai 5. joulukuuta 2022

Valikoimana piirustus- ja maalaustarvikkeet

Tervehdys ystävät! Nyt tuleekin hiukan poikkeavaa kirjoitusta, kun mennään enemmän taiteiden pariin kuin moottoreiden. Ei sillä, etteikö taide aina piristä ja kyllä jokaiselta pitää kotoa löytyä hyvät piirustus- ja maalaustarvikkeet. Välillä todellakin tulee into kokeilla omia taiteilijataitoja.

Pitää myöntää, että taidot eivät ole koskaan olleet kovin kaksiset, mutta aina jotakin siihen valkoiselle paperille tai pahville tulee ja kyllä sitä voi taiteeksi kutsua. En kehtaa mennä mihinkään alan kauppaan henkilökohtaisesti, joten varusteet ja välineet on tilattava aina netistä.

Tuo viimeisin liike, johon linkkikin vie, on todellinen aarreaitta, jos piirrät, maalaat tai askartelet. Sieltä löytyy jokaiselle jotakin ja reilusti löytyykin!



perjantai 25. toukokuuta 2018

Tekniikkaa ja nippeleitä

Meillä on ollut tuollainen vanha päältäajatteva  ruohonleikkuri. Se on jo pitkään ollut huonokuntoinen, mutta nyt luulen, että se hajosi lopullisesti. Solenoidi siitä on mennyt jo moneen kertaan ja olen sitä vaihtanut aina uuteen. Sen jälkeen on lähtenyt taas käyntiin kuin palmun alta. Tällä kertaa en tiedä mikä siinä on vikana. Turvakytkimet tarkistin ja ne vaikuttaisivat olevan ok. Akku samoin kunnossa. En tiedä voisiko vika ollut nyt startissa?

Olen katsellut nyt kokonaan uutta konetta. Luulen, että päädyn johonkin näistä:
https://www.taloon.com/paaltaajettavat-ruohonleikkurit/7772/dg










Onko suosituksia mikä olisi paras ja tietysti kestävin? Hintaahan noilla vaikuttaa olevan aikalailla 1500 eurosta aina 2500 euroon. Kerran se kirpaisee, mutta sitten on uusi toimiva peli alla ja ei tarvitse koko ajan stressata milloin ruohoa pääsee leikkaamaan. Kyllä uusiin osiinkin menee rahaa.

Saa nähdä tekiskö sitä vanhasta ruohonleikkurista vaikka tälläisen kulkupelin. Ei sitä varmaan ainakaan pois kannata pistää. Säästää sitten vaikka varaosiksi.

Päältäajettava ruohonleikkuri McCulloch M200-117T PowerDrive
Saapa nähdä jääkö tässä varaa tehdä kesälomareissua lainkaan nyt tänä vuonna. Sen verran on menoja, sekä suunniteltuja että suunnittelemattomia, että saas nähdä riittääkö rahat vielä reissaamiseen. Toivottavasti. On se sekin vaan niin mukavaa puuhaa!

torstai 3. toukokuuta 2018

Kuninkaalliset häät

Uskokaa tai älkää, mutta seurasin jonkin aikaa kuninkaallisia häitä. Harry ja Meghan astelivat alttarille ja minä seurasin tv-vastaanottimen ääressä :)

Enpä tuohon osaa juuri mitään sanoa. Paljon on varmasti mennyt veronmaksajien varoja, jotta nämä häät olivat mahdolliset. Kaikki silmäätekevät vaikuttivat olevan paikalla. Beckhamista Oprah Winfreyhyn kaikki elossa olevat julkkikset olivat paikalla.

Jossain näin otsikon, että seuraaviin kuninkaallisiin häihin on todella paljon aikaa. Nyt kaikki hiukankin naimaikäiset kuninkaalliset ovat päässeet naimisiin ja seuraavan siniveristen vesat ovat vasta lapsia.

Ehkä sitä sitten itsekin on vanha papparainen, kun seuraavan kerran voi katsoa kuninkaallisia häitä. Jännä ajatus sekin.



Kuvahaun tulos haulle meghan

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Pysäköintitunnus pääkaupunkiseudulla

Moikka! Tietääkö kukaan saako juuri maksetusta pysäköintitunnuksesta rahat takaisin jos tunnusta ei enää tarvitsekaan? Ja siis nimenomaan Helsingissä. Siskoni ikivanha Audi hajosi vihdoin. Tai oikeastaan se ei edes hajonnut, vaan sitä ei enää kannattanut korjata niin, että se olisi päässyt katsastuksesta läpi. Yllättävän kauan tähän menikin. Olemme isäni kanssa olleet varmoja jo useita vuosia, ettei auto enää menisi läpi ilman jättiremonttia. Mutta aina se onkin vain sitten läpäissäyt katsastuksen. No tähän kevääseen loppui ne ihmeet ja nyt sitä ei enää kannata laittaa. Tämän vuoksi siskoni nyt miettii, että voiko hän palauttaa pysäköintitunnuksen ja saada rahat takaisin. Hän oli juuri uusinut tunnuksen eikä nyt ehtinyt käyttää sitä lähes lainkaan. Ei teillä sattuisi olemaan tietoa tällaisesta?


sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Muuttopuuhia


Terve taas kaikille! Tulin kertomaan meidän uudesta firmasta, joka päätettiin startata poikien kanssa. Päätettiin alkaa tarjoamaan mies+paku-tyyppistä palvelua. Monilla ei ole mahdollisuutta hakea esimerkiksi käytettyä tavaraa jälleenmyyntipalstoilta. Samoin moni ei halua itse alkaa kantamaan isoja huonekaluja tai raskaita taakkoja. Tähän sopii erinomaisesti meidän palvelumme. Me olemme nuoria ja hyväkuntoisia miehiä ja meillä on sopivasti yksi pakukin, jota voimme käyttää.

Usein vaikka uutta sohvaa ostettaessa kaivataan kuljetuspalvelua ja meidän mies+paku-palvelu hoitaa tämän käden käänteessä. Uskomme, että sohva on ehkä tyypillisin kohtaamamme kannattava, eikä sen rahtaaminen nyt onneksi vaadi ihan valtavaa lihasvoimaa.  Itse asiassa koko idea lähti siitä, että tätini tilasin tämän sohvan https://www.kodin1.com/huonekalut/sohvat ja pyysi meitä sitten kuljetus- ja kantoavuksi. Toivottavasti ei tule kovin montaa pianon kuljetusta koska se lienee puuhaa jossa ammattitaidolla on merkitystä.


Firman vakuutukset on oltava myös tarpeeksi kattavat ja hyvät, että jos tapahtuisi joku vahinko, niin emme joutuisi siitä liemeen. Meillä on vakuutusyhtiön kanssa puhelinpalaveri tällä viikolla. Pitäkäähän peukkuja, että se menee hyvin. Muuten olemme turhaan perustaneet firman. Mutta eiköhän se onnistu. Täytyy laittaa onnistumaan. Sitähän se yrittäminen on.